perjantai 26. joulukuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet!


Kiitos kaikille menneestä vuodesta, joka meillä oli kissarintamalla varsinaista hiljaiseloa. Allun poismeno tärkeimpänä kissavuodesta mieleen jääneenä asiana. Toivottavasti ensi vuonna säästytään ikäviltä uutisilta! Ainakin uuteen vuoteen käydään positiivisissa tunnelmissa, sillä Sokeri-neiti on tiineenä ja pentuja odotetaan syntyväksi tammi-helmikuun vaihteessa. Odotettavissa on hopeatäplikkäitä ja ehkä myös mustasavuja maupentuja, teoriassa myös ruskeatäplikkäitä ja mustia voi tulla, mutta tämä on varsin epätodennäköistä. Isä-Ramin linja on aivan ainutlaatuista, sillä Ramin isoisoisä on Egyptistä tuotu ja kyseisen tuonnin jälkeläisiä ei aiemmin maukasvatuksessa ole muualla ollut, Ramin kasvattaja-omistajaa lukuunottamatta. Olemme siis kovin innoissamme tästä mahdollisuudesta! Erittäin tärkeää onkin saada linjaa jatkettua, joten sijoitamme mahdollisuuksien mukaan 1-2 pentua tästä pentueesta. Ottakaahan yhteyttä, myös ihan vain lemmikkipennusta kiinnostuneet! Pennut syntyvät ja kasvavat Sokerin kotona Helsingissä.

Rami ja Sokeri