sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Missä laatikko...


... siellä kissa. Näinhän se aina on. Tällä kertaa on harvinaisen mieluisa boxi, sopivan pieni ja korkealaitainen. Vuorotellen siellä tytöt istuvat ja Azi nukkuukin siellä silloin kun Kiija ei siellä istu. Kiija saattaa istua laatikossa tunninkin putkeen, kunnes nukahtaa istualleen.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Koti hakusessa

Seppo
Kasvattimme Seppo etsii uutta kotia, mieluiten yhdessä kaverinsa Pörrin kanssa. Molemmat ovat leikattuja poikia. Seppo on C-pentueemme poika, eli nyt 4v 8kk vanha. Sepolla ei ole mitään ongelmaa nykyisessä kodissaan, mutta Pörri ei tule toimeen enää perheen koirien kanssa. Kaksikko tulee hyvin juttuun keskenään ja ensisijaisesti etsii yhteistä kotia, mutta mikäli joku olisi kiinnostunut vain toisesta, kannattaa silti ottaa yhteyttä! Seppo on hyvin seurallinen kissa, ja mieluiten tarvitsee kissakaverin, tai vastaavasti paljon aikaa ja huomiota omistajaltaan. Myös Pörri on seurallinen sylikissa. 

Pörri

Lisätietoja voi kysellä aluksi vaikkapa osoitteesta infoPOISTA@NÄMÄiltavilli.net

perjantai 5. lokakuuta 2012

Opin tiellä

Elo soljuu eteenpäin tasaisesti, eikä kissarintamalla ole ihmeemmin raportoitavaa. Odottelemme, josko Fanni voitaisiin astuttaa loppuvuodesta. Näyttelyissäkään emme juuri käy. Thiti on menossa huomenna Kirkkonummelle näyttelyyn Katariinan kanssa kylläkin. Marraskuussa Fasu menee Eryn näyttelyyn Helsingissä ja Kiija ja Thiti ilmeisesti messukeskuksen CFA näyttelyyn viikkoa myöhemmin.

Alkusyksy on kulunut nopeasti opintojen parissa. Päivät eläinsairaalalla käytännön hommissa ja illat usein vielä kirjojen äärellä. Opiskelen siis eläinlääkäriksi ja nyt on meneillään ns klinikkavuosi, jolloin olemme koko vuoden eläinsairaalalla käytännön oppimisen parissa. Välillä kyllä tuntuu, että olemme ilmaista työvoimaa, mutta kyllä tietysti paljon opimmekin kaikenlaista. Kissapotilaita on eteen tullut vielä valitettavan vähän, vaikka yritänkin aina omia niitä itselleni. Koiria kyllä piisaa, mutta enimmäkseenhän nekin ovat vallan mukavia ja opettavaisia. Sitä kyllä jaksan ihmetellä kerta kerran jälkeen, miten sairaita monet koirarodut ovat. Kaikken järkyttävin ilmestys on englanninbuldoggi, josta ei kyllä hakemallakaan yleensä löydy mitään normaalia. Mutta paljon on muitakin. Moni tavallisemmankin näköinen koira on sisempää aika sairas: esimerkiksi labradorit allergisia ja lonkkavikaisia jne jne. Toivoa sopii, että kissarotujen kanssa ymmärrettäisiin tehdä asiat toisin. Vaikka välillä vähän uskon puute kyllä iskee siinä asiassa.

Yhtä kaikki, osaan muun muassa tutkia ja pistää lehmiä ja sikoja, ottaa verikokeita ja laittaa kanyylit kissoille ja koirille, lopettaa eläimiä, steriloida kissan ja koiran sekä tutkia silmä- ja korvapotilaita, ottaa iho- ja korvanäytteitä. Mitähän kaikkea sitä vielä eteen tuleekaan.