keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Huippumalli haussa?

Fasu kävi heinäkuun lopulla valokuvaaja Tessan pöydällä seuraavanlaisin tuloksin.



maanantai 3. syyskuuta 2012

Uudet blogimaut

Kävin eilen katsomassa omassa kodissaan Labania (Aarne) ja Untoa (Ukko), joiden henkilökunta pitää myöskin blogia. Sieltä löytyykin jo kuvia ja juttua poikien kotiutumisesta! Tänään kävin myös katsomassa Lempoa (Uljas), joka sekin on kotiutunut mainiosti ja ystävystyi heti perheen toisen maupennun kanssa.

Tämä on melkeinpä kasvattamisen parasta antia, kun näkee reippaat pennut omissa kodeissaan ja onnelliset ihmiset heitä hoitamassa. :)

lauantai 1. syyskuuta 2012

Varaslähtö synttäreihin


Huomenna 2.9. vietetään meillä synttäreitä, kun Allu täyttää 12 vuotta! Kuva tulee kuitenkin jo näin etukäteen, ja kuvastaa hyvin seniorin elämän asennetta. Välillä kylläkin pitää ottaa spurtteja ja riekkua kuten nuoremmatkin, mutta enimmäkseen mennään näissä tunnelmissa.



Kissat ovat sopeutuneet uuteen kotiin vallan hienosti. Olkkarin kulmaikkunan eteen sijoitetusta puusta voikin yhdessä tähyillä viereisessä puussa ja varaston katolla hyppiviä lintuja.



Kaikki pennut ovat tänään muuttaneet omiin koteihinsa, joten senkin osalta tilanne on hienolla tolalla. Käyn vielä lähipäivinä tapaamassa kaikkia pentuja uusissa kodeissaan, koska kaikki muuttivat tänne pääkaupunkiseudulle.