keskiviikko 8. elokuuta 2012

Aika kiitää

Tänään oli aika pentujen saada ensimmäiset rokotukset. Reissu meni hyvin, boksiin joutuminen tietysti nelikkoa hieman ihmetytti ja sitä piti asiaan kuuluvalla hartaudella protestoida. Eläinlääkäri teki pennuille huolellisen yleistarkastuksen. Mitään vikoja ei kenestäkään löytynyt. Rokotukset saatiin ja sillä selvä. Uusinta tulee reilun 3 viikon kuluttua ja sen jälkeen pennut ovat muuttovalmiita uusiin koteihinsa.

Viime aikoina on tapahtunut monenlaista, mutta koska koko Iltavillilän komppania on muuttamassa reilun viikon kuluttua, ei aikaa blogipäivityksiin valitettavasti ole ollut. Pennuista Ukko on vielä kotiaan vailla, muille on jo ihanat omat kodit odottamassa. Anelma muuttaa näillä näkymin Ausare-kissalaan yhteisomistukseen. Uljas muuttaa toisen maupennun ja Aarne kahden koiran kaveriksi. Ja tietysti ihmisiään hurmaamaan!

Kotijoukoissa voinnit ovat olleet tavanomaisia, paitsi että Allu kävi laajemmassa terveystarkastuksessa muutaman vuoden tauon jälkeen. Hampaat olivat päässeet vähän huonoon kuntoon ja ne hoidettiin eilen. Laajat verikokeet olivat kaikki kunnossa, joten papparainen suuntaa entistä ehompana kohti muutaman viikon päässä häämöttäviä synttäreitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti