keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Nimiäiset

Tarkempi pentukatselmus on tehty ja lähes 100% varmuudella näyttää siltä, että pesueessa on kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Pojat ovat tummin ja vaalein, tytöt siltä väliltä.



Vasemmalla pojat:
Iah Ishaq ja Issa Imhotep
Oikealla tytöt:
Iseret Isis ja Iabet Ife 

Toinen tytöistä

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

I niin kuin Iltavilli


Laila synnytti tänään sujuvasti maailmaan neljä uutta Iltavilliä. Pentujen painot olivat 80g, 98g, 106g ja jättiläispentu 127g. Aika isot painoerot, mutta kaikki ovat hyvin vilkkaita ja aktiivisia maitobaarin asiakkaita. Ainakin yksi on tyttö ja yksi poika, kaksi muuta hieman jäivät vielä epäselviksi, ehkäpä tyttöjä nekin. Nähtäväksi jää, kuinka he kehittyvät ja kuinka jatko menee, mutta toivomme parasta tietysti!

lauantai 26. toukokuuta 2012

Kesätuulet

Nuppu on onneksi nyt toipumaan päin koettelemuksistaan toisen leikkauksen jälkeen. Tarkempi selonteko kaikesta pieleen menneestä löytyy Nupun omasta blogista.

Täällä kotona ilmapiiri alkaa tasaantua normaaliksi ja elämä jatkuu entisissä uomissaan, vaikka Toivoa vielä suremmekin. Ulkoilukausi on avattu ja terassilla viihtyvät varsinkin Enna ja Allu, joita vain hyvin harvoin näkee enää sisätiloissa, ja silloinkin tämä kaksikko viihtyy usein yhdessä.


Parasta, mitä Enna tietää, on tarhan betonilattialla kieriskely. Sitten ollaan ihan siitepölyssä, mutta ei tunnu menoa haittaavan.


Kiija on meidän lämpöhakuisin kissamme, eikä vielä juurikaan tarkene tarhailla, vaan ottaa lämpöä sisällä auringon paisteessa.


Aito Rinsessa Aziza Amaunet von Iltavilli vaatii kesälläkin tuplapesän sohvalle.


Myös Onni viihtyy vielä pääasiassa sisällä.



Nestori Villapöksy sen sijaan on hätisteltävä iltaisin sisälle. Kesä tuoksuu niin hyvältä! 



tiistai 22. toukokuuta 2012

Unelmasta epätoivoon

Emirin ja Nupun pentue oli haaveeni liki kolmen vuoden ajan. Tänään hautasimme tämän haaveen kirjaimellisesti viimeisen pennun, Toivon, mukana. Kulunut viikko on ollut yhtä painajaista, joka ei vieläkään lopu. Nuppu on edelleen hyvin huonossa kunnossa.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Nupun pennut

En jaksa vielä kirjoittaa kaikille pentuja kyselleille sähköpostia, joten laitan lyhyesti tänne blogiin vain tiedoksi, koska tiedän, että niin moni odotti näitä Nupun pentuja. Niin mekin odotimme. Valitettavasti monta asiaa meni pieleen, eikä meillä ole tästä pentueesta pentuja myytävänä. Yksi pikkuruinen on vielä elossa, mutta sen ennuste on huono, vaikka kaikki on sen eteen tehty.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Odotusta

Tänään tulee Nupulla täyteen 65 vuorokautta tiineyttä, eikä henkilökunta millään enää malttaisi odottaa! Mutta muutakaan emme voi. Nuppu on voinut hyvin ja iltavillejäkin kuulemma vielä Fannin kanssa juostu joka ilta, joten saa nähdä kuinka kauan tässä vielä pitää odotella. Allekirjoittanut on lomalla loppuviikon ja lähtövalmiudessa, kunhan lähihenkilökunta soittaa. Kyselyjä Nupun pennuista on tullut paljon, joten päivittelemme kyllä blogia sitten heti kunhan kerrottavaa on!