lauantai 14. tammikuuta 2012

Nöf nöf!


Viimeisen viikon ajan allekirjoittanut on ollut suorittamassa eläinlääkäriopintoihin liittyvää sikalaharjoittelujaksoa. Kohtalaisen motivaatiopulan vallitessa olin onnistunut lykkäämään tätä lähes kolmen vuoden ajan, mutta nyt se oli pakko suorittaa. Ei minulla ole mitään sikoja eikä sikaloita vastaan, mutta 12 päivän harjoittelu on aika pitkä aika kuitenkin, aina muka löytyy jotain muuta tekemistä, kuten vaikka töissä käyntiä.


Lopulta ystävien suosiollisella avustuksella sain järjestettyä itselleni paikan todella mukavasta sikalasta. Isäntäpariskunta on ollut hyvin ystävällinen ja avulias ja opastanut kärsivällisesti. Olenkin oppinut paljon suomalaisesta maataloudesta ja tietysti niistä sioista. Varsin mukavia ja älykkäitä eläimiä ovat potsit. Ja pikkuisena tietysti vastustamattoman suloisia. Kirmailu olkikasassa muistuttaa epäilyttävän paljon ehtaa iltavilliä!

torstai 12. tammikuuta 2012

Takaisin lähtöruutuun

Ei tullut helmivauvoja. Valeraskaus kesti kuusi viikkoa.

No, ainoa positiivinen asia, että päästään kokeilemaan taas Emiriä Nupulle, kun implantti nyt lopultakin ilmeisesti on oikeasti hiipumassa ja Nuppu ei siis tullut tiineeksi Jesteriltä.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Politiikkaa

Edellisen blogin otsikko oli Iltavilliä ja muutakin elämää, joten sallittakoon tähänkin joskus muutakin elämää koskeva postaus. Eläinten hyvinvointi on varmaan meidän kaikkien sydäntä lähinnä, toisilla lähinnä omien karvanaamojen osalta, toisilla laajemmalti tuotantoeläimiä myöten. Säännöllisin väliajoin julkisuudessa nousee esille erilaisia eläinten pahoinvointiin liittyviä uutisia. Milloin on kissapentuja hylätty roskikseen, milloin naudat kuolleet nälkään. Molemmissa taustalla on yleensä eläimistä vastaavan ihmisen pahoinvointi.

Presidentinvaalit lähestyvät. Presidentillä ei ole Suomessa juurikaan sisäpoliittista valtaa enää nykyään, mutta ottamalla kantaa asioihin presidentti voi silti vaikuttaa, olla paljon puhuttu "arvojohtaja".

Eläinten asioista on ehdokkaita haastateltu ainakin Animalian taholta. Vastaukset löytyvät täältä (sivulta pääsee muidenkin ehdokkaiden vastauksiin, paitsi Väyrysen, joka ei "ehtinyt" vastata).

Allekirjoittaneen ehdokkaan kannanotto tuotantoeläinasioihin löytyy puolestaan tästä.

Käytähän sinäkin äänesi vaaleissa! Ennakkoäänestys alkaa 11.1. Äänestää voi missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa, mukaan tarvitaan vain henkilöllisyystodistus. Helppoa kuin heinän teko. Tai paljon helpompaa itse asiassa!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Prinsessa Ilona


Aito prinsessa tarvitsee kunnon pehmusteet, etteivät mahdolliset herneet kaiherra mieltä ja kehoa.