torstai 30. kesäkuuta 2011

3-viikkoiset tapittajat

Allekirjoittanut on ollut kovin kiireinen viime päivinä, niin nytkin, joten tarinointi jää vähäiseksi. Mutta pennut voivat hyvin ja ovat todella reippaita ja rohkeita ja jo kiinnostuneita ihmisistä. Kuvia tältä päivältä tässä.

Kuvakulma hämää: ipanat eivät todellakaan ole näin isoja Lailaan verrattuna!



Mimmi


Ninni



Lilli <3
Vilma-täti vartioi pentuja omasta puustaan vielä vähän varoen
Valitettavasti allekirjoittanut ei ole aivan varman kaikkien pentujen tunnistamisesta kuvien perusteella, mutta söpöjä ne ovat kaikki! :)

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhlapäivä


Juhannusyönä viisi vuotta sitten syntyi ensimmäinen maukulainen Suomen kamaralla.

Hyvää syntymäpäivää rakas Aziza!

Azi lähettää terveisiä exälleen Simballe, tyttärilleen Cleolle ja Cassiopeialle ja pojalleen Sepolle sekä lapsenlapsilleen Epulle, Emille, Nelsonille ja Eshelle  ja pistää ravit pystyyn Ennan kanssa. Mummo on elämänsä kunnossa ja voittaa juniorit juoksukilpailuissa milloin vain. 

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Mimmi, Lilli ja Ninni

Lailan kolmostytöt ovat saaneet henkilökunnaltaan kutsumanimet. Kolmikko kasvaa kohisten ja voi hyvin. Muutettukin on jälleen, tällä kertaa huoneen nurkkaan rajatulle alueella, joka oli henkilökunnan mielestä turvallisempi vaihtoehto, kuin Lailan kaavailema sohvamajoitus.

Kaikki kolme on alustavasti varattu omiin koteihinsa. Lopullisesti asia päätetään sitten, kun kotiehdokkaat ovat voineet käydä pentuja katsomassa ja kun nähdään, onko kenessäkään kasvatusainesta. Yhden tytön kun olisi tarkoitus aikanaan jatkaa sukuaan.

Valokuvaamiselle valaistusolosuhteet olivat aika kehnot, joten kuvat ovat kovin ruskean sävyisiä. Pennut ovat kyllä ihan nätin hopeisia, vaikka tässä eivät siltä niin näytäkään.






tiistai 21. kesäkuuta 2011

Omatoimisuus kunniaan


Tänään oli kansakunta ollut huutavan nälän kourissa. Aivan itse oli pitänyt ruoka etsiä. Ja mikäpä sen ihanammalta tuoksuu kuin kalojen pöperöt.


Tyhmyydestä ei voi porukkaa syyttää, sillä aterioimaan oli menty ihan oikeaoppisesti omalle ruokapaikalle, vaikka saalis oli saatu toiselta puolen taloa. Tosin joku oli selvästi emännöinyt tilannetta valtaamalla nurkkauksen herkkuaterioineen.


maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kesätuoksuja!

"Kukas sää oot?"

Velipoikahan se vain oli. Matka jatkukoon siis.

Bubun suosikkituoksu on kuitenkin se vanha tuttu

Kiitos kuvista Ville ja Tuuli!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Gaunogaiset

 Iltavilli Galila Goldina
Important, beloved of Amun



Iltavilli Gamila Ghada
Beautiful, graceful woman


Iltavilli Ghaliya Gharam
Precious love

Pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet normaaliin tapaan ja kaikilla on jo vähintään toinen silmä auki. Kaikki kolme ovat todellakin tyttöjä mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Tänään Laila oli päättänyt muuttaa pesueensa mukavan ahtaaseen ja pehmeään pesään.




Laila-parka ei vain taida ymmärtää, että ei matalat reunat enää mukuloita pidättele. Jouduimme neuvottelemaan tilapäisratkaisun, kunnes isompi turvallinen lukaali saadaan järjestettyä.



perjantai 10. kesäkuuta 2011

Syntymäpäivät


Eilen tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun Kiija pullautti maailmaan Ihmenelosensa. Lämpimät synttärionnittelut ihanaisille Bitille, Bastille, Ilonalle ja tietenkin omalle Onni Manniselle!

Onnissa on kokoa ja näköä, mutta missä on korvat? <3
Melkein saamme jatkossa juhlia tuplasynttäreitä, sillä tänään oli sitten Lailan ja Upin pentujen vuoro tulla maailmaan. Nimensä veroisesti (Midnight Mama) Laila synnytti tietenkin yöllä. Synnytys sujui vallan helposti ja sujuvasti ja todella nopeasti. Maailmaan tuli viisi hopeatäplikästä pentua, joista kaksi kuitenkin jouduttiin luovuttamaan enkeleiksi toiseen maailmaan. Jäljelle jääneet kolme pentua ovat ainakin toistaiseksi virkeitä ja eläväisen oloisia. Sukupuolista ei vielä 100% varmuudella voi sanoa, mutta vahvin veikkaus on kaksi tyttöä ja yksi poika. Laila hoitelee pentujaan todella hienosti, vähän liiankin uhrautuvaisesti. Ei meinaa malttaa syödä saati vessassa käydä. Aina se on vaan yhtä ihmeellistä, että miten luonto tuonkin asian hoitaa, että emon vaistot heräävät niin voimakkaina ja niin pian esiin. Tässä muutamia kuvia, kovin hyviä ne eivät ole, koska emme halua turhaan häiritä nuorta perhettä.








Ylpeä mamma valppaana <3

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Huh hellettä!

Eiiii jaksa!

Eiiiii kykene!


Veteläksi vetää

Pakko tuulettaa välillä

Täh?!? En minä niitä kaikkia juonut!