tiistai 25. tammikuuta 2011

Viimeistelyä

Nupun pennut alkavat olla kohta lähtövalmiita omiin koteihinsa. Tänään oli vuorossa viimeinen eläinlääkärikäynti. Reissu sujui hyvin tottuneilta matkaajilta. Fanni ja Kari saivat rokotukset, samoin kuin Tapio ja Helenakin, jotka myös leikattiin ja mikrosirutettiin samassa yhteydessä. Nupun mielestä nuo omituisen hajuisiksi muuttuneet riiviöt olisivat saaneet jo jäädä tulematta takaisin kotiin, sen verran ärhäkästi niille piti suhista ja jopa tassuakin heilutella. No, perjantaina näillä näkymin koittaa rauha Nupunkin elämään, kun kolmikko lähtee omiin koteihinsa. Fanni jää kuitenkin pitämään emolleen seuraa, ettei Nuppukaan ihan laiskistumaan pääse.

Allekirjoittanut on viimeistellyt pentupakkausten sisältöä viime hetken hankinnoilla ja lisäksi pitää vielä tehdä paperiasiat valmiiksi perjantaita varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti