torstai 6. tammikuuta 2011

Onnin oppivuodet osa 2 -saunojamestariksi

Viime vuoden loppupuolella Onni alkoi opetella saunomista emon ja siskopuolen johdolla. Nyt pojasta on jo kehittynyt varsin reipas saunoja. Eilen allekirjoittanut oli menossa saunaan, ja rouvat olivat kärkkymässä saunan ovella jo hyvissä ajoin. Myös Onni livahti saunaan heti. Kun allekirjoittanut ehti itse paikalle, oli lähes koko ylälaude jo vallattu.


Varsinkin nuori oppipoika otti lämpöä kroppaansa oikein antaumuksella. Turvallisinta oli silti pysytellä mamman vieressä.


Myös Azi rentoutui saunan lämmössä.


Allekirjoittanut mahtui juuri ja juuri ylälauteelle ja niin koko konkkaronkka saunoimme yhdessä. Onnin piti välillä käydä jäähdyttelemässä pesuhuoneen puolella, mutta sitten palattiin vielä jälkilöylyihin ja viivyttiin lähes saunan jäähtymiseen saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti