maanantai 31. tammikuuta 2011

Voihan pojat!

Kasvattamisen paras puoli on se, kun kuulee, kuinka pennut tuottavat iloa omille ihmisilleen. Seuraava teksti on lainaus kahden päivän maun omistajan kokemuksista, eli Tapion (nykyisin Ale) ja Karin (nykyisin Bubu) henkilökunnan Villen ja Tuulin kertomaa.

Ensimmäinen viikonloppu on mennyt vallan mainiosti ja myös maukujen luonteet alkavat pikkuhiljaa tulla esiin.

Ale on edelleen se vilkkaampi ja uteliaampi, mutta yllättäen myös hellyydenkipeämpi. Varsinkin aamuisin iskee niin vimmattu puskemiskohtaus, että ihan hirvittää =). Tykkää kovasti olla sylissä ja hakeutuu aina ihan kiinni nukkumaan. Ale myös juttelee paljon, eikä ole suinkaan epätavallista, että meitä seurataan vuoron perään, pusketaan jaloissa ja keskustellaan kovasti. Ihan turha kuvitella menevänsä mihinkään ilman, että tämä kaveri tulee perässä!

Bubulla hellittely on paljon rauhallisempaa. Nukkua tykätään mieluiten siinä lähellä, korkeintaan jaloissa, mutta aina välillä iskee rapsutuksen tarve, joka myös ilmoitetaan. Syliin tullaan harvakseltaan ja vain silloin, kun herralle sopii. Leikki ei oikein aluksi maistunut ("laiskimus"), mutta sitten löytyi kulkuslelu, josta on tullut ihan tajuton hitti.



Nappi-koira kävi tänään lyhyesti kääntymässä. Bubu oli hyvin kiinnostunut ja luultavasti olisi käynyt tekemässä lähempääkin tuttavuutta, mutta Ale ei tykännyt yhtään ja meni verhojen taakse piiloon, joten emme päästäneet Nappia eteistä pidemmälle. Roolit siis vaihtuivat tässäkin! Jälkeen jääneet hajut toki nuuhkittiin hyvin tarkkaan =).

Vaikka veljekset ovat kuin ilvekset - usein pestään toista ja nukutaan yhdessä, toki rajuja leikkejäkään unohtamatta - ollaan aina siellä, missä mekin. Todella sosiaalisia katteja, siis!

perjantai 28. tammikuuta 2011

Maailma kutsuu!

Tänään koitti ehkä se toistaiseksi kaikkein jännin päivä Nupun pentujen elämässä, kun oli aika lähteä yksin suureen maailmaan. Mutta mikäs oli lähtiessä, kun siinä saa kylkiäisenä oman henkilökohtaisen henkilökunnan! Pojat lähtivät tänään ensin, yhdessä kaveruksina ihmettelemään uutta kotia. Illalla saatiinkin jo kuulumisia ja varsin odotetunlaisia sellaisia! Koti oli otettu haltuun herrojen elkein, ensin Alen (Tapio) ja sitten myös Bubun (Kari) toimesta. Ruokaa on syöty, vessassa käyty ja uusi henkilökunta riehutettu pyörryksiin. Hyvä pojat!

Poikien jälkeen lähti omaan kotiinsa Jugu (Helena) eikä huolta näyttänyt olevan silläkään reissuun lähdettäessä. Ihanan henkilökunnan myös Jugu sai omakseen! Siinä vaiheessa, kun Jugu laitettiin boksiin, alkoi Fannin (Katri) ilme muuttua todella huolestuneeksi mau-ilmeeksi. Mitä tässä nyt oikein tapahtuu? Mihin kaikki viedään? Viedäänkö minutkin johonkin!?!? Harmi ettei ollut kameraa valmiina, sillä ilme oli näkemisen arvoinen! Fannin ilta onkin kulunut asiaa ihmetellessä, mutta onneksi omasta henkilökunnasta saa turvaa ja seuraa.

Huomenna koittaa paluu lopulliseen arkeen, kun Nuppu palailee kotiin evakkoreissultaan Lahdesta. Rouva kävi nimittäin niin äreäksi pennuilleen tiistain eläinlääkärireissun jälkeen, että katsoimme parhaaksi toimittaa hänet pienelle hermolomalle. Kuulumisten mukaan Nuppu ei ole ollut ollenkaan pahoillaan yksin olostaan, joten eiköhän lasten ollutkin siis aika lähteä valloittamaan maailma!

Lämpimät kiitokset Tanjalle ja Jussille pentujen hyvästä hoidosta ja muille asianosaisille kaikesta saamastamme avusta! Ja tietysti uusille henkilökunnille hyvien kotien tarjoamisesta näille pennuille.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Viimeistelyä

Nupun pennut alkavat olla kohta lähtövalmiita omiin koteihinsa. Tänään oli vuorossa viimeinen eläinlääkärikäynti. Reissu sujui hyvin tottuneilta matkaajilta. Fanni ja Kari saivat rokotukset, samoin kuin Tapio ja Helenakin, jotka myös leikattiin ja mikrosirutettiin samassa yhteydessä. Nupun mielestä nuo omituisen hajuisiksi muuttuneet riiviöt olisivat saaneet jo jäädä tulematta takaisin kotiin, sen verran ärhäkästi niille piti suhista ja jopa tassuakin heilutella. No, perjantaina näillä näkymin koittaa rauha Nupunkin elämään, kun kolmikko lähtee omiin koteihinsa. Fanni jää kuitenkin pitämään emolleen seuraa, ettei Nuppukaan ihan laiskistumaan pääse.

Allekirjoittanut on viimeistellyt pentupakkausten sisältöä viime hetken hankinnoilla ja lisäksi pitää vielä tehdä paperiasiat valmiiksi perjantaita varten.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Vetreä veteraani

Kun koiranen tulee tiettyy ikään, alkaa siitä löytyä oman arvon tuntoa. Kameraan esimerkiksi ei katsota, jos ei haluta.



Paitsi, jos kuvaaja osaa sanoa oikeita taikasanoja, kuten...HERKKU!


Tänään herkkua olikin monenmoista: aamulla oli jo popsittu lihapullia isännän kanssa ja päivällä oli lautasellisen vuoro.


Hyvää oli!


Lämpöiset synttärionnittelut maailman rakkaimmalle koiraselle! t: Päivi, Samu, Onni-bestis ja muut kissat

maanantai 17. tammikuuta 2011

13 viikkoa

Ipanat ovat palanneet Helsinkiin ja pitkästä aikaa nähtyinä olivat kasvaneet ja muuttuneet aika tavalla! Joulupukki oli tuonut kissoille agilityesteitä ja niiden parissa hyppyharjoituksissa aika kuluikin mukavasti. Kari varsinkin on taitava estekissa ja lepohetkikin kuluu esteiden vierellä.


Pojat pistivät parastaan, kun heidän tuleva henkilökuntansa kävi kyläilemässä. Tapio esitti suurta metsästäjää karvaisen lelun parissa hurjan murinan kera. Sitten voidaankin taas poseerata!


Helena riekkui kaikkein pisimpään, mutta sitten uni otti lopultakin voiton.


Katrista on tullut Fanni. Fanni jää Iltavilliin ja asumaan emonsa Nupun kaveriksi Tanjan kotiin.


Pennut ovat nyt 13-viikkoisia. Ensi viikolla on ohjelmassa toinen rokotuskäynti, Tapion kastrointi ja Helenan sterilointi ja molempien mikrosirutus. Kari ja Fanni ovatkin jo saaneet omat sirunsa "omalääkäriltä", mutta laitetaan näille kahdelle muulle rauhoituksen yhteydessä, kun leikkauksia varten kuitenkin joutuu rauhoittamaan. Tammikuun viimeisenä viikonloppuna sitten pennut ovat muuttovalmiita näillä näkymin. Ja todellakin, pojat pääsevät samaan kotiin kaveruksina.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Pikahäät

Joulukuun puolivälissä koitti jälleen Upin hartaasti odottama hetki: treffit! Tällä kertaa sulhasen ei tarvinut matkustaa kauas, vaan sen sijaan morsian (kaunis ruotsalaistunut amerikkalaisneito Luna) saapui tapaamaan häntä aina lahden toiselta puolelta eli Tukholmasta saakka. Aikataulu oli tiukka, sillä morsiamen omistaja oli aika kiireinen. Perjantaina myöhään illalla saapuminen ja lähtö sunnuntaina aamupäivällä. Upin suhteen olimme aika luottavaisia, mutta morsian oli ensikertalainen, joten ei ollut varmuutta, miten pariskunnalla synkkaisi. Kaiken lisäksi lumimyrsky sotki aikataulut ja morsian jumiutui Arlandan kentälle ja pääsi lopulta Suomeen muutaman tunnin myöhässä. Upi on kuitenkin jo niin "pro" näissä jutuissa, että innokkaalla flirttailulla neito saatiin pehmitettyä alta aikayksikön. Itse asiassa morsian lähti kotimatkalleen päivää aiemmin kuin oli ollut tarkoitus, eli viipyi Suomessa vain noin puoli vuorokautta.

Nyt on lupaavia merkkejä tiineyden suhteen saatu, ja toivomme kovasti, että Erendel-kissalassa syntyy Upin pentuja helmikuussa!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Vaatimaton näytelmäohjelma

Vuosi 2011 alkaa meidän osaltamme varsin laiskanpuoleisesti näyttelyrintamalla. Lahteen ja Jyväskylään oli pyrkyä Kiijan kanssa, mutta en ollut ajoissa liikkeellä. Näyttelyt täyttyivät jo paljon ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Esittelynäyttelyyn Lempäälään menemme todennäköisesti 20.2. jollain kokoonpanolla, en tiedä vielä millä.

Sitten tuleekin hankala viikonloppu maaliskuulla, kun on samana viikonloppuna CFA ja FIFé näytelmää. Niinpä Iltavillin tämänhetkinen koko kahden kissan kokoinen näyttelykissakomppania jakautuu kahtia. Kiijan kanssa allekirjoittanut menee CFA kehiin ja Fanni (Iltavilli Fahima Femi) tekee debyyttinsä näytelmäuralla Kirkkonummella FIFé näyttelyssä, koska se on hieman kissaystävällisempi kokemus ensikertalaiselle. Nämä ovatkin ainoat näyttelyt, joihin on ilmoittauduttu toistaiseksi.

Loppukevät ollaankin sitten Kiijan kanssa toivottavasti Ennan pentujen takia näytelmistä tauolla, ellei sitten huhtikuun CFA näyttelyyn satu ilmaantumaan erityisen hyviä tuomareita. Fanni ja ehkä Nuppukin jatkavat näytelmissä käyntiään kyllä.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Ei ihan putkeen mennyt pakkaus


 

Pakkaamisen lisäksi ei ihan putkeen mennyt tämä lähetys muutenkaan. 44 pussia Miamoria puuttui. Sen sijaan paketista löytyi 24 purkkia Animondan carnya, jota en ollut tilannut. Suurin osa vuoista oli aivan lytyssä, yhtään täysin ehjää ei ollut. Parissa pussissa oli pienet reiät. Isot tölkit oli lommoilla. Toisessa laatikossa oli iso repeämä kyljessä ja sisällä olleessa hiekkasäkissä reikä. Odotellaan nyt, millaista kompensaatiota ehdottavat. Paljon ollaan ruokaa tilattu Zooplussalta ja pääasiassa tyytyväisiä on oltu, tosin onhan tähän kaikenlaista mahtunut matkan varrelle. Ehkä siellä oli joku joululomatuuraaja töissä nyt. Tai jotain. 

lauantai 8. tammikuuta 2011

Karille kotia

Kari-pentu on vielä vailla omaa hyvää kotiaan. Toivoisimme, että Kari voisi jäädä osittain omistukseemme siten, että voisimme mahdollisesti käyttää sitä yhden pentueen isäksi aikanaan. Kari on raamikas, isänsä Upin oloinen kiltti poika, jolla vaikuttaisi olevan potentiaalia myös näyttelyihin, mikäli sellaiseen uudella kodilla olisi kiinnostusta. Mutta mikään välttämättömyys ei näyttelyissä käynti suinkaan ole.




perjantai 7. tammikuuta 2011

F-pentujen lomablogi - Voihan kylmyys!

Kuten kaikki tiedämme, ovat kissaystävämme alun perin lämpimistä maista kotoisin. Iltavillin poppoo Valtimolla on kuitenkin saanut kokea jotain aivan muuta eli oikein kunnon suomalaisen talven. Lämpötila on pahimmillaan laskenut -35 asteeseen. Vaikka henkilökunta on parhaansa mukaan lämmittänyt uunia pitääkseen pikku maukut tyytyväisinä, tahtovat kissat silti hakeutua asunnon lämpimimpiin paikkoihin. Meillä ei valitettavasti ole saunomismahdollisuutta tarjolla niin kuin Iltavillin Tampereen jäsenillä, koska käytössä täällä on vain ulkosauna. Kisut hakevatkin lämpöä ja lohtua pattereista ja uunin alla olevasta puiden säilytys kolosta, johon uunin lämpö ihanasti hehkuu. Todettakoon vielä, että sisälämpötila on kuitenkin +22 astetta, joten ei täällä ihan Siperiassa sentään jouduta olemaan. :) Lämpimiä kelejä odotellessa…

Uunin lämmössä Fanni (Katri) ja Nuppu


Patteri lämmittää kekseliäitä pentuja

torstai 6. tammikuuta 2011

Onnin oppivuodet osa 2 -saunojamestariksi

Viime vuoden loppupuolella Onni alkoi opetella saunomista emon ja siskopuolen johdolla. Nyt pojasta on jo kehittynyt varsin reipas saunoja. Eilen allekirjoittanut oli menossa saunaan, ja rouvat olivat kärkkymässä saunan ovella jo hyvissä ajoin. Myös Onni livahti saunaan heti. Kun allekirjoittanut ehti itse paikalle, oli lähes koko ylälaude jo vallattu.


Varsinkin nuori oppipoika otti lämpöä kroppaansa oikein antaumuksella. Turvallisinta oli silti pysytellä mamman vieressä.


Myös Azi rentoutui saunan lämmössä.


Allekirjoittanut mahtui juuri ja juuri ylälauteelle ja niin koko konkkaronkka saunoimme yhdessä. Onnin piti välillä käydä jäähdyttelemässä pesuhuoneen puolella, mutta sitten palattiin vielä jälkilöylyihin ja viivyttiin lähes saunan jäähtymiseen saakka.

tiistai 4. tammikuuta 2011

F-pentujen lomablogi - Hyvän mielen lähettiläät


Pennut ovat tuoneet elämänsä aikana paljon iloa monille ihmisille. Yksi heistä on 82-vuotias Toivo, jonka luona olimme viikon joulun aikaan. Toivo asuu yksin ja hänellä on monen vanhuksen tavoin pitkiä yksinäisiä päiviä, kun heikko kunto rajoittaa liikkumiskykyä. Pennut piristivät Toivon elämää huomattavasti!

Tapio ja Toivo
Myös vieraana käynyt 2-vuotias Milla tykkäsi erittäin paljon pennuista ja yhteisiä leikkejäkin löytyi. Pennut suhtautuivat lapseen hyvin, mutta Nuppua hieman jännitti.

Lapset ovat terveitä, kun leikkivät!

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Kohti arkea

On jo muutaman päivän ollut mielessä, että kuusi pitäisi jo heittää ulos, koska niin paljon neulasia siitä varisee. No, tänään se sai lopulliset lähtöpassit kissojen vauhdittamana.


Romahduksen kuultuaan allekirjoittanut jo arvasi, mitä oli tapahtunut, sillä sen verran vinossa kuusi jo eilen illalla oli, siiman varassa katossa roikkui. Välittömästi kuusta tutkimaan säntäsi ainoa kissa, jolla ei todennäköisesti ollut mitään tekemistä sen kaatumisen kanssa. Maut sen sijaan kurkkivat kuka mistäkin hännät pulloharjoina. "Kuinka tässä nyt näin kävi?!?" Allu iski heti kiinni aiemmin tavoittamattomissa olleisiin koristeisiin.


Koska kuusta ei heti ehditty siivoamaan pois, oli Enna ehtinyt jo syödä siimaa, jolla kuusi oli kiinni katossa. Oksennusläjässä oli myös aimo annos neulasia. Toivottavasti kaikki siima tuli ulos, sillä joutuessaan suolistoon se voi aiheuttaa hengenvaarallisen tilan.

lauantai 1. tammikuuta 2011

F-pentujen lomablogi - Hyvää uutta vuotta 2011!

Iltavillin poppoo Valtimolta toivottaa oikein riehakasta uutta vuotta jokaiselle karvatassulle ja heidän henkilökunnilleen! Kuten kuvasta näkyy täällä kasvetaan ja voidaan oikein mainiosti...ikää jo 11 viikkoa!

Ostakaa meille isompi pesä!